Valkoisen Lautturin blogiin tulee kevään aikana julkaistavaksi sarja sisustamisen eri ammattilaisten ja asiantuntijoiden haastatteluita. Mielenkiintoisen haastattelusarjan aloittaa Tikkurilalla työskentelevä Terhi Bothas, jonka tehtävänä on sisätuotteiden markkinointi ja kuluttajatutkimusten toteutus. Lisäksi Terhi toteuttaa työssään myös blogiyhteistöitä sekä viestintää. Kysyin Terhiltä muutamia kysymyksiä sekä hänen henkilökohtaiseen sisustustyyliinsä että Tikkurilan tuotteisiin liittyen. Näin hän vastasi:
Millainen on oma sisustustyylisi?
Skandinaavinen ja melko minimalistinen. Ja väritehtaalla työskenteleväksi vähän turhankin harmaa tällä hetkellä. Haluaisin kovasti maalata lastenhuoneet raikkailla väreillä, mutta teinitkin ovat nyt melko ’musta-valko’ -ikäisiä.


Millainen sisustustyylisi oli 10 vuotta sitten?
Koti on vaihtunut sinä aikana mutta tyyli tai oikeastaan värit eivät paljonkaan. Väripilkahduksina on aina ollut vihreää, sekä seinissä että vähintään viherkasveissa ja esineissä. Ehkä sellainen yksityiskohtiin panostaminen on hieman lisääntynyt.

Mikä on oma suosikkisävysi?
Löytäisin jokaiselta värialueelta ihania sävyjä, mutta kyllä silmät hakeutuvat usein sinne vihreiden maailmaan. Syvänne, N439 on upea, valon mukaan muuttuva sävy. Edellisessä kodissani maalasin sävyllä Jaava, M448 ja sekin oli kaunis, murrettu vihreä. Blogeissa on tullut vastaan ainakin Nefriitti, N494 ja Petrooli, S491, jotka molemmat ovat näyttäneet todella hyviltä. Myös suuren yleisön suosikki Laasti X487 toimii aina.
Millainen kotisi on 10 vuoden kuluttua?
Luultavasti kompakti kaupunkikoti. Erityisesti toivon saavani viimeistään silloin unelmieni keittiön.

Mikä on sinun värisi?
Harmaa on hyvä väri, samoin raikas musta. Mutta sanotaan nyt kuitenkin se vihreä.

Mitä asioita ja totuuksia olet oppinut sisustamisesta?
Olen aika hätäinen sisustaja ja toimin ennen kuin olen ajatellut kaiken loppuun asti. Nyt olen hieman oppinut pohtimaan ja punnitsemaan vaihtoehtoja. Haaveilen monista upeista design-tuotteista mutta olen oppinut, että edullisestikin voi tehdä kivoja muutoksia. Maalaaminen on tästä oikeastaan hyvä esimerkki. Yhden seinän maalaaminen muuttaa sisustuksen täysin ja muutos tulee tosi edulliseksi. Lisäksi maalaaminen on oikeasti aika nopeaa, mukavaa ja helppoa hommaa.

Mihin suuntaan maalirintamalla ollaan menossa? Muuttuvatko esimerkiksi perustuotteet, vaihtoehtojen määrä, maalien ominaisuudet tai kuluttajien suosimat tuotteet?
Tuotteita kehitetään koko ajan. Viime vuosien ajan ollaan menty koko ajan kohti vesiohenteisia tuotteita, jolloin ne ovat sekä terveydelle että ympäristölle parempia. Lisäksi tehdään ns. täsmätuotteita erilaisille pinnoille. Tuotteita on jo nykyisellään todella paljon. Nyt on tarve pohtia miten yksinkertaistaa valintaa niin, että kuluttajan on helpompi löytää oikea tuote oikealle pinnalle.
Mitkä Tikkurilan tuotteista ovat saaneet ehkä liian vähän huomiota?
Tikkurilalta löytyy satoja tuotteita. Terhi kertoo, että aloittaessaan Tikkurilalla hän oli suorastaan hämmentynyt miten paljon tuotteita on ja miten paljon uuden tuotteen eteen tehdään tutkimus- ja kehitystyötä.
Yksittäistä maalia enemmän huomiota ansaitsevat värit ja sävytys, joihin panostetaan vahvasti. Tikkurilan suositun Tunne Väri -värikartan sävyt on tehty Tikkurilan omalla värikarttamaalilla hyödyntäen samoja sävytyskaavoja ja -pastoja kuin Tikkurilan sisäseinämaalien sävytyksessä. Niinpä värikartan sävyt toistuvat täsmälleen samoina vain sävyttämällä ne Tikkurilan sisäseinämaaleihin, Terhi selittää.

Ovatko Tikkurilan tuotteet ympäristöystävällisiä?
Tikkurila tekee jatkuvasti työtä ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavien ja vesiohenteisten tuotteiden kehittämiseksi.
Useille Tikkurilan sisämaaleille on myönnetty erilaisia ympäristömerkkejä ja luokituksia, jotka kertovat tuotteiden ympäristö- ja terveysvaikutuksista ja niiden tutkitusta turvallisuudesta.
Terhin mukaan yksi näkökulma ympäristöystävällisyyteen on myös maalin laadukkuus ja kestävyys. Esimerkiksi korkealaatuinen ulkomaali kestää pidempään ilman huoltomaalauksia ja näin tulee vähemmän myös rasitusta ympäristölle.
Kiitos Terhi mahdollisuudesta haastatella sinua. Kaikki jutussa julkaistut kuvat ovat Terhin omia ellei toisin ole mainittu. Löydät lisää Terhin Instagram tililtä valloittavia sisustuskuvia, käy ihmeessä liittymässä seuraajaksi!